Tältä sivulta löydät tietoa Helsingissä järjestettävistä tapahtumista. Olemme jakaneet erilaiset tapahtumat eri kategorioihin esimerkiksi teemojen ja vuodenaikojen mukaan mukaan tiedonhaun helpottamiseksi. Uudet sisällöt päivittyvät sivun alalaitaan aina automaattisesti.
Ajankohtaista, Helsinki, Kesä, Tapahtumat
Juhannuksella, eli keskikesän juhlalla on tuhansien järvien, yli puolen miljoonan kesämökin ja reilun kolmen miljoonan saunan maassa aivan erityinen merkitys. Perinteisen mökkijuhannuksen ohella myös kaupunkijuhannus on koko ajan kasvattanut suosiotaan. Merellisessä Helsingissä yötöntä yötä onkin mahdollista viettää monien tapahtumien parissa. Mikäli etsit ideoita keskikesän juhlan viettoon pääkaupungissa, jatka ihmeessä lukemista!
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 30.6.-2.7.2023 Helsingissä päästään nauttimaan kovan luokan heavy metal -musiikista, kun Tuska 2023 rantautuu Helsingin Suvilahteen. Paikalla on jälleen kerran kova kattaus kotimaisia ja kansainvälisiä raskaammasta musiikista tunnettuja bändejä.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Sideways Festival on yksi Suomen suurimmista musiikkifestivaaleista, joka järjestetään vuosittain Helsingissä. Festivaali on kasvanut suosiotaan vuosi vuodelta, ja tänä kesänä tapahtuman odotetaan houkuttelevan paikalle jälleen suuren yleisön.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Helsinki City Run juostaan tänä vuonna toukokuun 13. päivänä. Tarjolla on jälleen totuttuun tapaan monia eri matkoja eri tasoisille kuntoilijoille. VALO Hotel & Work toimii tänäkin vuonna HCRD:n yhteistyöhotellina.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Vappu on Suomessa kevään juhla, jota vietetään 30. huhtikuuta ja 1. toukokuuta välisenä aikana. Helsingissä kyseessä on erittäin suosittu juhla, johon osallistuu vuosittain tuhansia ihmisiä eri puolilta maata. Vappu 2023 Helsingissä tarjoaa monia eri tapahtumia ja aktiviteetteja, joista voi nauttia joko yksin tai läheisten ja ystävien kanssa.
Ajankohtaista, Helsinki, Hotelli, Tapahtumat
VALOssa on luvassa ennennäkemätöntä ohjelmaa koko perheelle pääsiäisviikonloppuna: Sari Aalto ja muut Tiktok-tähdet esittävät perjantaina hulvattoman koko perheen shown ja viikonloppuna tutustutaan tähtiin livenä maksuttomissa Meet & Greet -tilaisuuksissa.
Ajankohtaista, Helsinki, Hotelli, Tapahtumat
Helsingin kesä 2023 on täynnä keikkoja, konsertteja ja festivaaleja, joita ei kannata missata! Tässä artikkelissa esittelemme näistä tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Viime vuonna kovasti huomiota kerännyt Helsinki Ski Weeks järjestetään toistamiseen Helsingin Olympiatadionilla hiihtolomien aikaan. Kyseessä on monipuolinen hyvän mielen urheilutapahtuma, joka huipentuu huippuhiihtäjillä varustettuun Stadion Sprint -kutsukilpailuun.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Suunnitteletko pääsiäislomaa 2023? Helsinki tarjoaa paljon mielenkiintoista tekemistä ja nähtävää tähän vuodenaikaan. Pääsiäisviikolla monilla kouluilla ja työpaikoilla on arkivapaita, joten se on täydellinen aika vähintäänkin pieneen lomamatkaan. Jos etsit pääsiäisen 2023 vinkkejä Helsingissä, olet oikeassa paikassa. Tässä VALOn vinkit pääsiäisen viettoon Helsingissä.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Hiihtolomia vietetään Suomessa totuttuun tapaan porrastetusti helmi-maaliskuun vaihteessa. Tässä tekstissä annamme parhaat talviloman tekemisvinkit Helsinkiin.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Joulun pyhät ovat jääneet taakse ja vuoden vaihtumista juhlistetaan jälleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Helsingin uusivuosi pitää sisällään monenlaisia tapahtumia, joita esittelemme tarkemmin tässä tekstissä.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, joka tuo yleisön eteen lähes tuhat matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja alan yritystä yli 80 eri maasta.
Ajankohtaista, Tapahtumat
Kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush on järjestetty vuodesta 2008 Helsingissä. Helsingin Messukeskus on toiminut tapahtuman järjestämispaikkana vuodesta 2014 lähtien. Vuoden 2022 Slush järjestetään niin ikään Messukeskuksessa 17. – 18. marraskuuta.
Ajankohtaista, Helsinki, Nähtävyydet, Tapahtumat
Linnanmäen perinteistä huvikauden päätöstä, eli Valokarnevaalia vietetään taas 13.–23.2022 lokakuuta. Keväällä alkanut huvipuistokausi huipentuu Lintsillä komeiden valoesitysten muodossa.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Suomen tunnetuin pop-tähti Antti Tuisku konsertoi syyskuussa kahteen otteeseen Bailantai-keikkojensa muodossa. Perjantaina ja lauantaina (9.9. – 10.9.) järjestettävien keikkojen näyttämönä toimii Helsingin Olympiastadion.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Nordic Business Forum (NBF) on vuosittain Helsingissä järjestettävä, alun perin Jyväskylässä käynnistynyt, kaksipäiväinen liike-elämän konferenssi. Vuoden 2022 tapahtuma järjestetään kolmen vuoden tauon jälkeen totuttuun tapaan Helsingin Messukeskuksessa.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Suomen luonnon päivä on vuodesta 2013 lähtien vietetty juhlapäivä, jota vietetään elokuun viimeisenä lauantaina. Päivän tarkoituksena on koota suomalaiset yhteen juhlistamaan ja arvostamaan Suomen luontoa.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään joka vuosi elokuun viimeisenä torstaina. VALOssa on tarjolla Itämeripäivän kunniaksi maittava Itämerimenu Bistro ELOssa koko viikon ajan.
Kesä, Tapahtumat
Tämänvuotinen UEFA Super Cup, jossa vastakkain asettuvat Mestarien liigan voittanut Real Madrid ja UEFA Europa leaguen voittaja Eintracht Frankfurt, pelataan Helsingin Olympiastadionilla 10. elokuuta. Tässä tekstissä kerromme, mistä ottelussa on kyse ja mistä voit hankkia liput tapahtumaan.
Tapahtumat
Sisustus- ja design-tapahtuma Habitare tekee paluun Helsingin tapahtumakalenteriin kolmen vuoden tauon jälkeen, kun suurtapahtuma järjestetään 7. – 11. syyskuuta. Tutustu vuoden 2022 ohjelmistoon ja näytteilleasettajiin ja varaa hotellimajoitus vain viiden minuutin ajomatkan päässä Messukeskuksesta.
Kesä, Tapahtumat
Vuodesta 1968 asti järjestetty Helsingin juhlaviikot on koko Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali. Tapahtuma järjestetään jälleen tuttuun tapaansa elo-syyskuun vaihteessa.
Kesä, Tapahtumat
Heinäkuussa järjestettävä Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Turnaukseen osallistuu vuosittain yli 20 000 pelaajaa ympäri maailmaa. Kesällä 2022 järjestettävä on järjestyksessään jo 47.
Kesä, Tapahtumat
Helsinki Marathon on yksi Suomen suurimmista juoksutapahtumista, joka juostaan tänä kesänä 20.8.2022 Helsingin kantakaupungissa. Matkoina tapahtumassa ovat maratonin lisäksi 10 km, puolimaraton ja maratonviesti (4 x 10,55 km).
Kesä, Tapahtumat
Helsingin kesässä päästään nauttimaan tulevana viikonloppuna metallimusiikista, kun Tuska Festival 2022 rantautuu Suvilahteen. Kyseessä on erittäin odotettu tapahtuma raskaamman musiikin ystäville, sillä se palaa kesän festariohjelmistoon kolmen vuoden tauon jälkeen.
Kesä, Tapahtumat
Vuonna 2004 alkunsa saanut Flow Festival on viime vuosina onnistunut nousemaan koko Euroopan mielenkiintoisimpien musiikkifestivaalien joukkoon. Kesällä 2019 yli 80 tuhannen ihmisen yleisön kerännyt tapahtuma järjestetään tänä vuonna elokuun 12. – 14. päivänä.
Kesä, Tapahtumat
Kesä 2022 on tapahtumien järjestämisen osalta jälleen paluuta kohti vanhaa normaalia. Tämä näkyy myös kesäfestareissa, joita järjestetään ympäri Suomea huomattavasti edellistä kahta kesää enemmän. Tässä tekstissä esittelemme kesän 2022 festareita ja musiikkitapahtumia Helsingissä.
Kesä, Tapahtumat
Suomen suurinta ihmisoikeustapahtumaa, eli vuoden 2022 Pridea on juhlistettu läpi koko kesäkuun. Perinteinen Pride-viikko ajoittuu puolestaan tänä kesänä kesä-heinäkuun vaihteeseen, 27.6.–3.7.2022. Tässä tekstissä esittelemme viikon tapahtumia Helsingissä.
Ajankohtaista, Kesä, Tapahtumat
Helsinki-päivänä pääkaupungin kaupunginosat ja kadut täyttyvät monista tapahtumista, joihin kaikki kiinnostuneet pääsevät osallistumaan täysin maksutta. Tänä vuonna Helsinki-päivä ajoittuu viikonlopulle, minkä ansiosta merkkipäivää juhlistetaan komeasti sekä lauantaina että sunnuntaina. Tässä tekstissä esittelemme Helsinki-päivän viikonlopun tapahtumia Helsingissä.
Ajankohtaista, Kesä, Tapahtumat
Kesä 2022 käynnistyy virallisesti jo parin päivän kuluttua, kun toukokuu vaihtuu kesäkuuksi ja esimerkiksi koulujen kesälomat pyörähtävät käyntiin. Yksi Suomen kesän kohokohdista on kesäkuun lopulle ajoittuva juhannus, joka tunnetaan meillä myös keskikesän juhlana.
Ajankohtaista, Kesä, Tapahtumat
Helsinki on merellinen ja erittäin kaunis kesäkaupunki, josta löydät myös paljon mukavaa tekemistä kesäloman ajalle. Mitä tehdä Helsingissä kesällä? Tästä tekstistä löydät hyvät vinkit onnistuneeseen kesäloman viettoon pääkaupungissa.
Tapahtumat
Äitienpäivä on toukokuussa vietettävä juhlapyhä, jota juhlitaan nimensä mukaisesti äitien kunniaksi. Keväällä 2022 äitienpäivää vietetään Suomessa sunnuntaina 8.5.. Tässä artikkelissa kerromme sekä Suomessa tyypillisistä äitienpäivän perinteistä että Helsingin tapahtumista äitienpäivänä.
Tapahtumat
Vappua vietetään tänä vuonna viikonloppuna, sillä aatto ajoittuu lauantaille ja vappupäivä puolestaan sunnuntaille. Helsingissä kevään, työväen ja opiskelijoiden juhlaa on perinteisesti juhlittu monin menoin, ja tässä artikkelissa esittelemmekin kattavasti pääkaupunkiseudun vuoden 2022 vapputapahtumia.
Ajankohtaista, Helsinki, Tapahtumat
Näyttelijä ja sosiaalisen median vaikuttaja Eero Herranen järjestää VALOssa pääsiäisenä maksuttoman TikTok -työpajan hotelliasiakkaille.
Tapahtumat
Pääsiäinen 2022 on jälleen aikaa, jolloin yhteiskuntamme liikkuu taas askeleen lähemmäs vanhaa normaalia. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myöskin sitä, että tapahtumapuoli alkaa jälleen aktivoitumaan ympäri Suomea. Myös Helsingissä järjestetään pääsiäisviikolla monia eri tapahtumia, joita esittelemme tarkemmin tässä tekstissä.