“Suosittelen palvelua juuri sellaisille, jotka eivät halua sitoutua, vaan käyttää toimistohuonetta tai co-working-tilaa silloin kun siltä tuntuu. VALO on antanut minulle ihania hetkiä ja suuri kiitos siitä!”
VALOn tämänkertaisessa asiakashaastattelussa Kaukinen Consultingin yrittäjä Julia Kaukinen kertoo omia kokemuksiaan Workin palveluista.
Kaukinen Consulting on johtajien urakonsultointi- ja työnhakuvalmennustoimisto, joka on erikoistunut johtajien ammatilliseen itsensä brändäämiseen sekä johtotason työnhakuun. Palvelun toiminta on keskittynyt henkilökohtaisiin online-valmennuksiin ja ryhmäohjattuihin workshoppeihin sekä välillä myös livetapahtumiin.
Yritys koostui vuonna 2022 kolmen henkilön ydintiimistä, jonka lisäksi CV-kirjoittaja-, oikolukija- ja HR-ammattilaisten yhteistyökumppanien määrä oli kasvanut 15 henkilöön. Vuoden 2022 aikana yrityksellä oli yhteensä 86 asiakasta.
Kaukinen Consultingin perustaja Julia Kaukinen on ollut tuttu näky VALOssa vuoden 2022 aikana, sillä yrittäjä aloitti Workin palveluiden käyttämisen jo kyseisen vuoden alkupuolella.
“Tein keväällä 2022 töitä yksin kotona. Olin etsinyt paikkaa, johon ei tarvinnut sitoutua ja johon sai tulla silloin, kun siltä tuntuu. Varsinkin pandemian aikana oli kiva nähdä sekä tuttuja että muita täysin tuntemattomia ihmisiä. VALO Workiin päädyin saman vuoden maaliskuussa.”
Kaukinen Consulting perusti alkuvuodesta 2023 toimistonsa Espoon Leppävaaraan, minkä vuoksi asiakassuhde VALO Workin kanssa katkesi ainakin väliaikaisesti. Pitkään VALOssa viihtynyt Julia haluaa kuitenkin suositella Workin palveluja kaikille joustavuutta etsiville.
“Suosittelen palvelua juuri sellaisille, jotka eivät halua sitoutua, vaan käyttää toimistohuonetta tai co-working-tilaa silloin kun siltä tuntuu. VALO on antanut minulle ihania hetkiä ja suuri kiitos siitä!”
Työtilojen lisäksi Kaukinen Consulting on käyttänyt myös VALOn muita palveluita varsin monipuolisesti myös muilta osin.
“Käytin palvelua noin kerran kuussa, jonka lisäksi järjestimme tiimipalavereja noin kerran kuussa. Joskus viikonloppuisin järjestimme lisäksi valokuvauspäiviä asiakkaillemme. VALOssa on ravintola, on eri kokoisia neukkareita, coworking-tilaa, lämmin parkkipaikka sekä hotelli. Järjestimme erilaisissa tiloissa esimerkiksi tiimipäiviä ja asiakasworkshoppeja.”
VALO Workissa työskentelyssä Julia Kaukinen näkee hyödyllisenä etenkin sen, miten laadukkaat tilat auttavat keskittymään ja tehostamaan työntekoa.
“Kotoa löytyy aina tekosyy olla tekemättä jotain, koska “pyykit”, “ruoanlaitto”, “kissa”, tai “lapset tulivat kotiin”. Tarvitsin tilan, jossa pystyin keskittymään esimerkiksi videoiden nauhoittamiseen, markkinointimateriaalien laatimiseen tai yksinkertaisesti jonkin asian eteenpäin viemiseen.”