Kasvuryhmäläiset vaihtoivat kokemuksia kasvusta VALOssa

“Kasvuryhmässä on tärkeää tarjota yhteisön jäsenille inspiroivia, mutta samalla riittävän luottamuksellisia ympäristöjä sparrata tärkeistä kasvun teemoista.” VALOn asiakashaastatteluissa vuorossa on tällä kertaa Kasvuryhmä, joka on ehtinyt järjestämään jo kaksi tapahtumaa VALOn kokous- ja tapahtumatiloissa.

0

Muuntautumiskykyä Kasvuryhmän erilaisille tapahtumille

Kasvuryhmä on 10 M€ – 1 MRD€ vaihtavien yritysten yhteisö, jossa avoimen vertaissparrauksen keinoin kiihdytetään keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja
kansainvälistymistä. Kasvuryhmään kuuluu tällä hetkellä noin 260 keskisuurten yritysten omistajaa, hallituksen puheenjohtajaa, toimitusjohtajaa ja merkittävistä kasvuhankkeista vastaavaa johtajaa.

“Saimme vinkin VALOn moderneista tiloista Kasvuryhmän jäseneltä, SSA Groupin omistajalta, Hannu Holmalta. Tilat sopivat hienosti tapahtumiemme konseptiin ja luonteeseen.” Kasvuryhmän Community Coordinator Henna-Riikka Niiranen kuvailee.

VALOssa on laaja asiakaskunta kasvumielisiä yrityksiä ja liikematkustajia, ja Kasvuryhmän tilaisuudet sopivat tiloihin hyvin siitäkin syystä. Kasvuryhmä on järjestänyt tapahtumia myös VALOn avoimissa tiloissa, tuoden monikanavaisesti Kasvuryhmän yritysten kokemuksia saataville muillekin Suomen kasvuyrityksille.

Takana kaksi onnistunutta tapahtumaa

Kesäkuussa 2022 Kasvuryhmä järjesti VALOssa koko yhteisön kesäjuhlat.

“Tuolloin keskustelimme muutoksista, joita epävakaa toimintaympäristö tuo yrityksille. Tapahtuma pidettiin Polun upeassa portaikossa, ja jatkoimme hyvällä ruualla sekä pienryhmäkeskusteluilla Lounge & Bar SUOssa.”

Näyttävä tapahtuma ei jäänyt Kasvuryhmän ainoaksi VALOssa, vaan seuraava tilaisuus järjestettiin jo alkusyksystä.

“Syyskuussa 2022 järjestimme VALOssa Kasvuryhmän ensimmäisen Kasvupäivän, jossa syvennyimme kansainvälistymisen kysymyksiin. Kasvupäivän paneelikeskustelu myös striimattiin avoimesti kaikille teemasta kiinnostuneille.”

Näyttävät tilat, joissa ihmiset saavat olla pääroolissa

Kasvuryhmä vaikuttui sekä palveluiden että tilojen monipuolisuudesta.

“Tilat ja järjestelyt toimivat hienosti VALOssa, ja varsinkin ruoat keräsivät paljon kiitosta tapahtumaan osallistuneilta. Kasvuryhmän tapahtumat koostuvat monenlaisista palasista, joita voidaan toteuttaa hyvin yhdistelemällä eri tiloja. Laajemmissa keskusteluissa saadaan “ison tapahtuman” tuntua ja pienempiin tiloihin pystytään luomaan luottamuksellisempi ympäristö syventyä keskusteluihin.”

Myös seuraava – loppuvuodesta järjestettävä – Kasvuryhmän tapahtuma tullaan järjestämään VALOssa.

“Seuraavassa Kasvupäivässä keskitytään yritysten radikaaliin uudistumiskykyyn, mikä kuvaa hyvin myös VALOn kokonaiskonseptia. Aivan kuin tiloissa, myös yrityksissä on tärkeää pystyä uudistumaan, jopa radikaalisti, jotta pysytään muutoksessa kilpailukykyisinä ja pystytään luomaan kestävästi uutta.”

Järjestä seuraava tapahtumasi VALOssa