KOVAa arkea VALOssa: VK20

Tervetuloa seuraamaan KOVAa arkea VALOssa -blogia. Kukapa olisi parempi kertomaan arjesta palvelutuottajan tiloissa kuin asiakas itse? Let’s go viikko 20!

0


Tehtävän kuvaus:
Yhteistyökumppanuuksien solmiminen, suunnittelu sekä ylläpitäminen.

Viikko 20 – Huoneesta 220 huoneeseen 1301

Viikko sisältää: 9 palaveria, joista 4/9 yhdessä yhteistyökumppaneiden tai potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tämä viikko meni pääosin sisäisissä suunnittelu- ja toteutuspalavereissa sekä muutossa. VALOlta toki ei lähdetty minnekään, mutta kuten aiemmin ollaan vähän vihjailtu niin jotain uutta on rakenteilla.

Kasvu on KOVAa ja niin on myös tekemisen kehittämisen taso. Siinä ollaan onnekkaita, että VALO on muutakin kuin vain puheita siitä, että kasvua tuotetaan ja kokoajan toimintaa halutaan kehittää.

Aiemmin olimme innoissamme siitä, että voimme toimia huoneessa 220 ja sitten kun pelaajat saapuu bootcampille niin meillä on tila X, jota voidaan käyttää bootcampin ajan. Tämä siis toki tarkoittaa, että viisi pelipistettä joudutaan rakentamaan aina uudestaan sekä emme pysty rakentamaan pysyviä set uppeja mihinkään. Pahvilaatikot eivät haitanneet nurkassa, vaikka tilaahan ne aina vievät.

Nyt kumminkin päästiin kehittämään toimintaa taas yhdessä VALOn kanssa ja alakerran ensimmäisestä kulmahuoneesta löytyy nykyään KOVAn uusi toimisto. Aivan pirun siistiä! Meillä on nyt tässä keretty viikon aikana vähän järjestelemään huonetta uudestaan, asentamaan viisi tietokonetta ja niihin tarvittavat ohjelmat sekä käyttöjärjestelmät. Koneet ovat suunniteltu ammattilaisten käyttöön, joten tehoja ja tarkkuutta piisaa. Näistä pääsee nauttimaan myöhemmässä vaiheessa myös koko VALO.

Seuraavaksi pitäisi TVtä ja pleikkaria lähtee virittelemään. Jokusen viikon päästä myös iracing simulaattorin runko pitäisi saapua paikalle, joten sitäkin päästään sitten ihmettelemään.

Paljon tapahtuu, mutta se kuuluu asiaan.

Siitä puheen ollen myös pelipuolella on tapahtunut paljon. CS:GO jätkät karsi juuri Spring Sweet Spring turnauksen Main Swiss vaiheeseen ja tällä viikolla jatkuu pelit siellä. Keppada kiskasi itsensä EU Masters sekä R6 kausi jatkuu kiihkeänä. League of Legends -pelaajat saapuvat taloon ensi viikolla ja valmistelut sitä varten on myös kohtalaisen vauhdissa. Tarkoituksena on ajaa sisään meidän uusi toimisto/bootcamp -huone ja katsoa miten se kestää kun 5 pro-pelaajaa sekä 2 koutsia istuu penkkeihin. Ainakin se on varma, että fasiliteetit on kunnossa.

Useampi VALOn työntekijä on kerennyt käydä fiilistelemässä koneita. Vielä ei ole valmista, mutta kunhan kaikki on saatu paikoilleen niin kutsutaan kyllä kaikki VALOssa työtä tekevät ihmettelemään ja pelaamaan!

Ensi viikkoon!

– Matti Orava, KOVA

Tartu KOVA Esportsin seuraajaetuihin!

Nappaa VALO Workin Office-jäsenyys etuhintaan tai yövy Helsingin tyylikkäimmässä hotellissa.

KOVAn edut