Hiihtoliitto ja VALO yhteistyöhön!

VALO Hotel & Workin uusi yhteistyökumppani on Suomen Hiihtoliitto. Hiihtoliitto järjesti juuri VALOssa suuren mediahuomion saavuttaneen maastohiihtojoukkueen KICK-OFF mediapäivän.

Suomen Hiihtoliitto on VALO Hotel & Workin uusi tapahtuma- ja kokouspalveluiden yhteistyökumppani. Hiihtoliiton kokonaisvaltainen toiminta ulottuu aina huippu-urheilusta koko kansan liikuttamiseen, ja yhdistettynä toiminnan vahvoihin vastuullisuusperiaatteisiin Hiihtoliiton toimikenttä linkittyy mainiosti VALOn arvomaailmaan.

– Vastuullisuus ei ole mikään trendi, vaan iso ja kiinteä osa toimintaamme. Me Suomen Hiihtoliitossa haluamme toimia yhä vastuullisemmin ja siksi VALO Hotel & Work on meille mitä luontevin kumppani. Kumppanuus VALOn kanssa tukee tavoitettamme tuottaa vastuullisia tapahtumia osana Hiihtoliiton normaalia toimintakulttuuria”, toteaa Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi.

Hiihtoliitto on kesällä 2022 solmitun kumppanuuden aikana päässyt jo useasti hyödyntämään VALO Hotel & Workin tarjoamia palveluja, ja VALO on ollut ahkerassa käytössä Hiihtoliiton järjestämien tilaisuuksien energisenä kotipesänä. Viimeisimpänä esimerkkinä suuren medianäkyvyyden saavuttanut maastohiihtomaajoukkueen KICK OFF -mediatilaisuus.

– Hienoa päästä tukemaan huippu-urheilua ja liikunnan ilosanomaa! Hiihtoliiton toimintaa ohjaa isosti vastuullisuus, ja se on sellainen asia mikä on meidänkin konseptin ytimessä. Kiinteistöjen rakentaminen ja ylläpito tuottavat lähes puolet maailman hiilidioksidipäästöistä. Lisäksi ne tuhlaavat energiaa seisomalla tyhjillään suurimman osan ajasta; erityisesti toimistot ja hotellit ovat käytössä hyvin pienen osan vuorokaudesta. VALO uudistaa toimitila- ja hotellimarkkinaa sekä ratkoo kiinteistöjen matalan käyttöasteen ongelmaa. Konsepti myös reagoi muuttuvaan aikaan uusilla ja kiinnostavilla palveluilla. Muunneltavuus ja ekologinen kestävyys ovat tulevaisuudessa niin hotellien kuin toimitilojen elinehto, kertoo VALO Hotel & Workin toimitusjohtaja Erno Launo.