attention icon

Validia Oy:n kokemuksia VALOn kokous- ja tapahtumatiloista

“Tilaisuuden järjestäminen VALOn kanssa onnistui hyvin, vaikka korona-ajan johdosta jouduimmekin sitä muutaman kerran siirtämään. Mahtavaa, kun pääsimme jälleen kokoontumaan kasvokkain ja tilaisuus onnistui yli odotusten.”

0

Validia Oy tuottaa valtakunnallisesti asumis- ja avopalveluita fyysisesti vammaisille, kehitysvammaisille ja muille toimintaesteisille henkilöille sekä kuntoutuspalveluita neurologisen tai aivovamman saaneille. Validia Oy on vastuullinen yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto -konsernia.

VALOssa Validia järjesti maaliskuussa 2022 johdon päivät, joihin osallistui yrityksen johtoa, esihenkilöitä ja hallintoa. Yhteensä paikalla oli 80 henkilöä.

Tapahtuman aikana VALOn tiloissa järjestettiin yhteiskokoontumisia sekä erilaisia työpajoja.

Validia käytti tapahtuman järjestämiseen VALOn valmiita kokouspaketteja, joihin mukaan oli otettu myös illallinen Bistro Elossa sekä osalle tapahtumaan osallistuneista yöpyminen VALOn hotellihuoneissa.

VALO oli Validialle looginen valinta

Validian oma toimitalo sijaitsee VALOn naapurissa, osoitteessa Mannerheimintie 107, ja tämä oli myös yksi pääasiallisista syistä sille, miksi yritys päätyi järjestämään tapahtumansa nimenomaan VALOssa.

“Tilaisuuteemme osallistui henkilöitä ympäri Suomea, joten keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet olivat tärkeitä. Oma toimitalomme sijaitsee hotellin naapurissa ja tämä antoi meille mahdollisuuden käyttää tilaisuudessamme myös omia kokoustilojamme.”, kertoo johdon assistenttina Validialla työskentelevä Sari Este.

VALOn kokous- ja tapahtumatilat täyttivät Validian tarpeet

VALOn monipuoliset ja hyvien kulkuyhteyksien varrella olevat tilat palvelivat Validian tarpeita hyvin ja kaikki järjestelyt sujuivat Esteen mukaan hienosti ja ennalta sovitulla tavalla. Positiivinen asiakaskokemus varmisti myös sen, että Validia aikoo käyttää VALOn kokous- ja tapahtumatiloja myös jatkossa ja yritys suosittelee tätä myös muille kiinnostuneille.

“Tulemme varmasti järjestämään Valossa myös jatkossa kokouksia ja tapahtumia. Suosittelen lisäksi VALO Hotel & Workia lämpimästi tilaisuuksien ja kokousten järjestämiseen myös muille aiheesta kiinnostuneille yrityksille.”

VALOn kokous- ja tapahtumatilat

VALOsta löydät monipuoliset kokous- ja tapahtumatilat, jotka palvelevat hyvin erilaisia tarpeita. Meiltä löydät myös paljon valmiiksi koottuja kokouspaketteja.

TUTUSTU TILOIHIN