VALO Hotel & Work tähyää kansainvälisille markkinoille

Kolmen vuoden kokemus hotellioperoinnista on hionut VALOsta monistettavan. Nyt valmistuneella franchising-konseptilla VALO pyrkii muuttamaan kiinteistöjä maailmalla vastuullisiksi.

Lehdistötiedote

Perjantaina 1.9.2023 tuli kuluneeksi 3 vuotta siitä, kun täysin uusi hybridihotelli-konsepti VALO Hotel & Work avasi ovensa Helsingissä keskelle matkailualan suurinta kriisiä. Tapahtumat ja live-tapaamiset oli peruttu, ravintolatoimintaa rajoitettu ja hotelleilla oli edessään sumuinen näkymä. VALO Hotel & Work sai rämpiä niin sanotusti suossa, kompuroida ja nousta aina uudelleen, mutta selvisi mahdottomista vuosista hyvin. Ja nyt VALO on vauhdissa. Hybridihotelli on ylittänyt keväällä yli 100 % käyttöasteen ja skaalautuva franchise-konsepti on nyt valmis. Syntymäpäiviä vietettiin yli 500 vieraan ja tunnettujen esiintyjien kuten Esa Saarisen ja Jarkko Tammisen kanssa.

Suomalaisten palvelubrändien kansainvälistyminen on melko harvinaista. Lisäksi VALO Hotel & Workin “kaksoiskäyttöisyyteen” perustuva 24h konsepti on ainutlaatuinen innovaatio maailmalla. Ilmastonmuutos on tullut pisteeseen, jossa hotellien, toimitilojen ja muiden kiinteistöjen on tehtävä merkittäviä toimenpiteitä vastuullisuuden eteen. VALO on maailman ensimmäinen kaksoiskäyttöinen hotelli ja se on osoitus aidosti vastuullisemmasta kiinteistöstä, koska samoilla resursseilla tuotetaan useita palveluja samoja tiloja hyödyntäen. VALO Hotel & Workille on myönnetty Suomessa melko harvinainen Breeam In Use Excellent tason sertifikaatti, mistä kertoo aidosti vastuullinen asenne sekä kiinteistön rakentamisessa että operoinnissa. Rakennuksen alta löytyykin 21 maalämpökaivoa sekä erilaisia energiaa säästäviä järjestelmiä.

Kolmen vuoden kokemus hotellioperoinnista on hionut VALOsta monistettavan. Nyt valmistuneella franchising-konseptilla VALO pyrkii muuttamaan kiinteistöjä maailmalla vastuullisemmiksi.

Keväällä ja kesällä 2023 VALOssa on vieraillut kymmeniä tuhansia hotelli- ja toimistovieraita. Toimistoasiakkaiden työhuoneiden käytön avulla VALOssa on ylitetty maaginen 100 % käyttöasteen raja useampaan kertaan ja asiakaspalaute on ollut erinomaista.

“VALOn konsepti on osoittanut toimivuuteensa haastavien vuosien jälkeen. Täällä vieraillessa aistii ainutlaatuisen energisen tunnelman, kun hotelli täyttyy myös toimistovieraista päiväsaikaan. Olemme tehneet valtavasti työtä konseptin toimivuuden eteen ja nyt olemme valmiita laajentamaan konseptiamme kansainvälisille markkinoille franchise-konseptin avulla”, kertoo VALOn toimitusjohtaja Jarkko Härmälä.

VALO Hotel & Workin tavoitteena on kasvaa vauhdikkaasti. Kansainvälistyminen on tavoitteena toteuttaa franchise-konseptin avulla ja kotimainen kasvu omia VALO Hotel & Work yksiköitä avaamalla. Seuraaville omille kohteille etsitään parhaillaan sopivia lokaatioita ja useampia neuvotteluita on käynnissä.

Mikä on VALO Hotel & Work?

VALO on maailman ensimmäinen hotellin ja toimiston yhdistävä hybridihotelli, jonka konseptin ydin on tilojen kaksoiskäyttö ja muuntojoustavuus. Kaikki hotellihuoneet voidaan muuttaa päivisin työhuoneiksi asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tilojen maksimaalinen käyttö on sekä kannattavaa että myös ekologista, sillä huoneiden käytöstä syntyvät päästöt jakautuvat useammalle käyttäjälle. VALO onkin saanut tunnustusta BREEAM-sertifikaatin, Sustainable Travel Finland -sertifikaatin ja Green Key -sertifikaatin muodossa. Tällä hetkellä VALO kilpailee myös Suomen vastuullisimman tuotteen tittelistä.

Lisätietoja:

Jarkko Härmälä
CEO
VALO Operator Oy
jarkko.harmala@valo.fi