Sujuvat työmatkat VALOssa

Liikematkustaminen on usein yksinäistä ja siihen liittyvät palvelut sekä rakennukset vastuuttomia. VALO syntyi, kun paljon työssään matkustava yrittäjä halusi itselleen ja ilmastolle jotain parempaa; vastuullisen arjen hotellin, jossa on aina sekä elämää että tilaa rauhoittua.

Sujuvasti työmatkalla | VALO Hotel & Work Helsinki

Työmatkat voivat olla mitä ihaninta herkkua, kun niitä osuu kohdalle vain muutamia vuodessa. Työssään usein matkustava saattaa kuitenkin huomata liikkuvan elämän yksinäisyyden: oma työyhteisö elää vain digi-alustoilla ja perhettäkin on ikävä. Lisäksi hotellien, toimistojen ja kokouskeskusten vastuuttomuus saattaa painaa mieltä.

Me VALOn tekijät usein ajattelemme tarjoavamme valon pilkettä tunnelin päähän – työmatkalaisen arki voisi olla tien päällä yhtä mukavaa kuin kotona. Hotellin online-varaus, self check-in ja työ- sekä kokoustilat samassa tilassa suunniteltiin palvelemaan parhaiten juuri työmatkalaista. Ajatus laajennettiin aivan kaikkeen: ravintolan lohikeittoa saa kellon ympäri (ei enää surullisia kolmioleipiä), vastaanotossa on aina henkilökuntaa, hotellihuoneet ovat kuin suomalaisia kotopesiä. Omassa työhuoneessa saa tehdä töitä rauhassa, mutta coworking-tiloissa saa kohdata VALO Work -työyhteisön. Unirauhan tarjoaa hotellihuoneen pimennysverhot ja todella hyvä äänieristys. Aamupalalla ei jarruteta työläisen mieltä pekonilla ja kananmunilla, vaan annetaan virtaa rehdillä, terveellisellä aamupalalla. Ja saunat sekä kuntosali eivät ole kellariin piilotetussa bunkkerissa, vaan kattokerroksessa.

Sijainti Helsingin Ruskeasuolla on juuri ruuhka-alueen ulkopuolella ja helposti saavutettavissa kävellen, julkisilla ja autolla. Yhteydet vievät vaivattomasti ympäri pääkaupunkiseudun sekä kaueammaksi Turun, Tampereen ja Lahden suuntaan.

Meille vastuullisuus ja kotoisa olo on kaikki kaikessa. Ilmastoa ja tasa-arvoa on pohdittu lähes kaikessa, suunnittelimme jopa perinteiset hotellikalusteet uusiksi! VALOn erikoisuus on hotellihuoneet, jotka muuttuvat työhuoneiksi muutamaa vipua vääntämällä. Näin työmatkalainen saa kokonaisen ergonomisen työhuoneen päiväksi, ja kotoisan hotellihuoneen yöksi, ja koko talo pysyy tehokkaassa käytössä 24/7.  VALO onkin saanut merkittäviä osoituksia vastuullisuustyöstään, mm. BREEAM In-Use sertifikaatin Excellent-tasolla, Green Key -sertifikaatin sekä finalistipaikan Dezeen Awardsin vastuullisuus-kategoriassa vuonna 2022.

VALOn tarina

VALOn tarina sai alkunsa paljon työkseen matkustavasta liikematkustajasta, joka halusi parempaa. Hotellin ja coworking-tilojen välillä suhaaminen tuntui erityisen turhalta, kun tiesi, että molemmat rakennukset tyhjenivät vuorotellen; Miksi kaikki eivät olisi voineet olla samassa talossa ympäri vuorokauden?

VALO saattaa näyttää tavalliselta hotellilta tai modernilta coworking-tilalta, mutta innovatiivisten tilojen ja palveluiden ansiosta se korjaa isoja yhteiskunnallisia ongelmia. Kiinteistöt kattavat merkittävän osan Suomen päästöistä ja vuonna 2018 tyhjillään olevat toimitilat jo pelkästään aiheuttivat 42 tuhatta tonnia hiilidioksidipäästöjä. Täydetkin toimistot, liiketilat ja hotellit ovat toiminnassa vain osan aikaa päivästä ja loput ne seisovat tyhjillään.

VALO tuo yhteen hotellin ja toimitilat, jotka käyttävät samoja tiloja eri aikoina, sen mukaan mitä asiakkaat tarvitsevat. Lopputuloksena on palvelu, joka on aina käytössä. Se on uusi tapa ajatella tilaa: Tee duunia, keskity, sparraa tai inspiroidu. Yksin tai yhdessä. Sauno tai nuku, tee juuri sitä mitä sinä haluat.

Varaa matkasi nyt

Tulo
Päivämäärä
26
Lähtö
Päivämäärä
Huoneita
Yhteensä
huone
aikuinen
lasta
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Lisää huone
Onko sinulla varauskoodi?
Hae huoneet