Matka kohti VALOisampia työtiloja

Olemme useasti kokoontuneet yhteen pohtimaan asiakasymmärryksen suuria kysymyksiä ja vieneet läpi tiukkia palvelumuotoilun projekteja, joilla olemme kehittäneet ajatteluamme.

0

On kertakaikkisen innostavaa, miten innostus luo lisää innostusta. VALO Hotel & Workin alku oli välitöntä innostuksen huumaa. Radikaali kestävän kehityksen toteuttaminen kiinteistöissä laajentamalla kiinteistöjen käyttöä vuorokautiseksi oli jo sinällään innostavaa. Puhumattakaan siitä innovaatioiden sarjatulesta, jota tarvittiin sekä itse rakentamiseen että palveluiden luomiseen.

Nyt olemme kuitenkin sen kaikkein tärkeimmän äärellä. Syyskuun avajaisten myötä saamme paikalle oikeita asiakkaita ja konsepti sekä palvelu pääsevät toteutumaan. Tässä parasta on se, ettei toteutuminen tule tapahtumaan lähellekään meidän alkuperäisiä ajatuksiamme. Alkumetreistä lähtien oli selvää, että emme ole luomassa tätä itsellemme vaan asiakkaidemme iloksi.

Olemme koko kehittämisen ajan luoneet erilaisten toimijoiden verkostoa ja kytkeytyneet monin eri tavoin keskusteluihin siitä, mitä asiakkaat tarvitsevat ja mitä he arvostavat. Matkan aikana olemme tutustuneet lukuisiin eri konsepteihin ja palvelumalleihin niin Suomessa kuin ympäri maailmaa ja pyrkineet ymmärtämään niiden luomaa asiakasarvoa ja asiakaskokemusta. Olemme haastaneet omaa ajatteluamme ja nostaneet rimaamme koko ajan – mistä olisi oikeasti asiakkaille eniten iloa, arvoa ja hyötyä?

Uutta luodessa ehyttä asiakasymmärrystä on haastavaa saavuttaa. Mihin ratkaisumme asiakkaiden silmissä vertautuu? Mikä kulma konseptistamme on vetovoimainen ja mitä meidän pitää vielä miettiä uudelleen? Miten kysyä asiakkailta palautetta vaiheessa, jossa ei ole vielä mitään valmiina?

Olemme useasti kokoontuneet yhteen pohtimaan asiakasymmärryksen suuria kysymyksiä ja vieneet läpi tiukkia palvelumuotoilun projekteja, joilla olemme kehittäneet ajatteluamme. Kaikki tämä on auttanut meitä varmistamaan, että asiakas on meillä aina keskiössä. Esimerkiksi hinnoittelumalleja olemme ratkoneet yhdessä asiakkaiden kanssa ja pähkäilleet miten voisimme palvella kaikkien asiakkaiden etuja täysin uudenlaisella käytönmukaisella hinnoittelulla.

Avajaisiin on enää yksi päivä. Olemme vielä viime viikollakin syvähaastatelleet mahdollisia asiakkaitamme konseptimme toimivuudesta ja vetovoimasta. Keskustelut ovat olleet inspiroivia. Meitä on uskallettu haastaa, ja yhdessä on myös innostuttu sekä  iloittu mahdollisuuksista rytmittää työpäivää uudella tavalla. Hyvinvoinnin merkitys on noussut keskusteluissa esiin. Olemme fiilistelleet aamu-uinteja ja keskipäivän lenkkejä Keskuspuistossa. Perinteisissä toimistoissa olemme haaveilleet keskittymisestä ja unelmoineet hyvin akustoidusta ryhmätyötilasta. Olemme luoneet vision työlle pyhitettävästä paikasta, millainen se voisikaan olla. Miettineet miten olemme aidosti läsnä asiakkaitamme varten.

Olemme kaikista kohtaamisista ja palautteista kiitollisia. Ne ovat merkittävästi auttaneet meitä matkallamme. Matkalla, joka on kuitenkin vasta alussa. Huomenna VALO Hotel & Work on auki. Odotamme malttamattomina, että pääsemme keskustelemaan ja kuulemaan niistä kokemuksista, joita meillä syntyy.

Tervetuloa VALOon, olemme täällä sinua varten!

Andreas Lindqvist
VALO Hotel & Work
Director of Operations