attention icon

NCC:n, Eventon ja Terawattin kokemuksia VALOn tapahtuma- ja kokouspalveluista

VALO Hotel & Workin tapahtuma- ja kokouspalvelut ovat herättäneet alusta alkaen paljon kiinnostusta ja mukavan määrän käyttäjiä. Videolla omista kokemuksistaan ovat kertomassa NCC:n, Eventon ja Terawattin edustajat.

Monipuoliset tilat, tarjoilut ja henkilökunta keräävät kiitosta

 

Ruotsalainen rakennus- ja kiinteistökehitysalan yritys NCC järjesti VALOssa HR-päivät, joihin osallistui yhteensä noin 80 henkeä sekä Suomesta että muista Pohjoismaista.

NCC:n HR-puolella työskentelevät Sanna Lehto ja Heidi Eklund pitivät VALOssa järjestetyn tapahtuman aikana etenkin henkilökunnan huomioonottavasta asenteesta sekä siitä, että kaikki tarvittava – ruokailuista ja tarjoiluista aina majoitukseen ja after workeihin – löytyi helposti saman katon alta. Yksittäisistä seikoista paljon kiitosta keräsivät myös VALOn lounas ja tarjoilut, jotka saavat edelleen, pitkään tapahtuman jälkeen – paljon kehuja tapahtumaan osallistuneilta.

Evento-lehden lukijoille järjestetyn Evento Daten järjestelyissä mukana olleen Nina Harlinin mukaan tapahtuma oli todella mukava järjestää nimenomaan VALOssa, koska kyseessä oli tuolloin täysin uusi paikka, johon tutustumista todella moni ihminen oli odottanut mielenkiinnolla.

VALOn toimitilat keräsivät Harlinilta kiitosta turvallisuuden ja avaruuden tunteesta, minkä ansiosta VALOssa ollessa on paljon tilaa hengittää.

Terawatt Oy:n edustaja Jussi Holma jakaa puolestaan kiitosta etenkin VALOn tilojen monikäyttöisyydestä, mikä mahdollistaa sekä pienemmät tapaamiset että tarvittaessa vaikka koko yrityksen henkilökunnan tuomisen yhtäaikaisesti samoihin tiloihin.

Mikäli suunnittelet kokouksen tai tapahtuman järjestämistä Helsingissä, voit tutustua VALOn monipuolisiin paketteihin ja tiloihin tästä linkistä.