Keittiöpäällikkö Annina Roiha suosii kauden makuja Bistro ELOssa

“Bistro ELOssa ruokien tulee olla tunnistettavia, selkeän makuisia ja kauniisti esille laitettuja.” kertoo bistron uusi keittiöpäällikkö Anniina Roiha.

0

Bistro ELO on kotimainen kasvis- ja kalapainotteinen ravintola VALO Hotel & Workin ensimmäisessä kerroksessa. ELO tarjoilee aamiaista, lounasta ja illallista sekä tekee omassa keittiössään herkulliset tarjoilut kokouksiin ja tapahtumiin VALOssa.

“Bistro ELOssa ruokien tulee olla tunnistettavia, selkeän makuisia ja kauniisti esille laitettuja.” kertoo bistron uusi keittiöpäällikkö Annina Roiha.

Annina aloitti ELOn keittiöpäällikkön tehtävissä syksyllä. Hän on kotoisin Etelä-Karjalasta ja muuttanut töiden ja opiskelujen perässä Etelä-Suomeen. Annina on aina halunnut työskennellä hyvissä ravintoloissa ja hän onkin kiertänyt urallaan monia Helsingin a la carte ravintoloita. Itse hän mainitsee ravintoloista kalaravintola Haviksen ja G.W. Sundmansin sekä Långvikin sekä Clarion Jätkäsaaren.

Hyvä tiimihenki maistuu ruoassa

Bistro ELOn ravintolatiimiin kuuluu tällä hetkellä 15 työntekijää: 7 keittiössä ja 8 salissa.
“On todella tärkeää, että jokaisella on oma vastuualueensa ja työnkuva on selkeä. Keittiön ja salin tulee olla yhtä, jotta saamme ELOn toimintaa kehitettyä kokoajan paremmaksi”, Annina kertoo. “Tavoitteena meillä on nostaa ELOn ruuan ja palvelun tasoa! Tämän vuoksi meidän kaikkien on puhallettava yhteen hiileen”, lisää Annina.

Tiimin yhteistyö on lähtenyt loistavasti käyntiin ja se on huomattu myös asiakkaiden keskuudessa. Erityisesti uudistunut lounaskonsepti on saanut jo todella paljon kehuja bistron vierailta.

“On todella mukavaa, kun meillä on sama näkemys siitä, mihin suuntaan haluamme ELOa viedä ja pääsemme siihen nopeasti! Olemme nyt jo panostaneet esimerkiksi lounasajan salaattipöytään. Salaattipöydän tulee olla koostettu kauden kasviksista, runsas, vaihtuva ja kauniisti esille laitettu.” kertoo Annina.

Tammikuun puolessa välissä ELOn lounaslista vaihtuu ja se on kokonaan uuden tiimin suunnittelema. “Lämpimässä ruoassa korostuu monipuolisuus, värikkyys ja terveellisyys. Suosimme kotimaisia raaka-aineita, kalaa ja sitä mikä on kauden mukaan parasta. Valitsemme lounastuotteet todella tarkasti ja haluamme olla kaikinpuolin vastuullisia. Se näkyy aina meidän valinnoissa.”