Asiakaskokemus ja myyntipalvelun Team Leader Kadisha on yksi VALOn pitkäaikaisimmista työntekijöistä

Huhtikuun alussa asiakaskokemus- ja myyntipalvelun Team Leaderiksi ylennyksen saanut Kadisha Appleton on yksi VALO Hotel & Workin pitkäaikaisimmista työntekijöistä.

0

Mukana VALOn taipaleella sen alkuajoista asti

Kadisha Appleton on seurannut VALO Hotel & Workin taivalta läheltä sen alkuajoista lähtien. VALOssa ”Kadi” aloitti työskentelyn jo joulukuussa 2019, eli noin puoli vuotta ennen hybridihotellin avaamista. Kadisha työskenteli tuolloin samassa asiakaskokemus- ja myyntipalvelussa, jonka Team Leaderiksi hänet ylennettiin huhtikuun alussa 2022. Tuolloin kyseinen tiimi oli tosin nykyistä nelihenkistä pienempi.

VALO-uran alkuvaiheessa Kadishan työtehtävät koostuivat esimerkiksi potentiaalisille asiakkaille kommunikoinnista, VALOn järjestelmien konfiguroinninsta ja erilaisten prosessien luomisesta. VALOn avaamisen jälkeen Kadisha siirtyi työskentelemään hotellin vastaanottoon, jossa hän toimi esihenkilöasemassa, Duty Managerina, eli tuttavallisemmin vuoropäällikkönä. Vastaanottotyöskentelyä kesti noin vuoden ajan, asiakaskokemus- ja myyntitiimiin Kadisha teki paluun jälleen syksyllä 2021.

Pitkä kokemus hotellialalta

Jo ennen työskentelyään VALOssa Kadisha työskenteli pitkään hotellialalla. Takana oli noin neljän vuoden ura Clarion Hotelin avaustiimissä ja vastaanoton vuoropäällikkönä. Tätä ennen ”Kadi” työskenteli yli 12 vuotta Radisson Blulla, jossa hän aloitti ensin vastaanottovirkailijana ja eteni myöhemmin urallaan ensimmäiseen vuoropäällikön asemaansa.

Nykyään Kadishan tyypillinen työpäivä VALOssa koostuu esimerkiksi useiden sähköpostilaatikoiden läpi käymisestä ja puhelimen päivystämisestä. Uudessa Team Leaderin tehtävässään Kadi kantaa myös esihenkilövastuuta, joka näkyy nelihenkisen työtiimin työtehtävien jakamisesta, eri prosessien läpikäynnistä ja työvuorolistojen suunnittelusta.

Asiakaskokemus- ja myyntitiimin lisäksi Kadin velvollisuuksiin kuuluu myös VALOn ulospäin suuntautuvan laskutuksen hoitaminen. Käytännössä Kadisha tekee siis VALOssa kahta eri työtä.

Työkaverit keräävät kiitosta

Kadisha kertoo viihtyvänsä erittäin hyvin VALOssa ja olevansa tyytyväinen sekä työpaikkaansa että tämän hetkisiin työtehtäviinsä. Yksittäisistä asioista Kadin puheissa esiin nousevat mukavat, persoonalliset ja erilaisen taustan omaavat työkaverit. Yksi parhaista seikoista VALOssa työskentelyssä on Kadishan mukaan myös se, että työntekijä pääsee itse vaikuttamaan asioihin ja muuttamaan niitä yrityksen sisällä.

Uusille potentiaalisille työntekijöille ”Kadi” suosittelee VALOa esimerkiksi siitä syystä, että VALOssa on todella mukava työskennellä ja koska työpaikan arvot (mm. välittäminen ja rohkeus) ovat hänen mielestään hienoja asioita. Kokonaisuutena VALO on Kadishan mukaan kerrassaan huikea työpaikka!

Tutustu avoimiin työpaikkoihin