VALOn sijoittajatapahtumassa keskusteltiin kasvusuunnitelmista

Lähes 100 kiinnostunutta sijoittajaa kerääntyi keskustelemaan VALOn sijoituksesta keskiviikkona 26.10. Paikalla olijat pääsivät myös tutustumaan VALOn pilottikohteeseen Helsingissä.

Invesdorin alustalla on parhaillaan käynnissä VALO Hotel & Workin joukkorahoituskierros, jonka tavoitteena on kerätä rahoitusta VALOn innovatiivisen kiinteistökonseptin laajentamiseen maailmalle. Keskiviikkona 26.10. järjestettiin VALOn pilottikohteessa Helsingissä sijoittajatapahtuma, jossa esiteltiin VALOn konseptia ja sijoituskeissiä. Tapahtumaa seurasi lähes 100 kiinnostunutta sijoittajaa paikanpäällä ja striimin välityksellä. Tapahtuma talennettiin, voit katsoa sen alta!

Tapahtumassa VALOn kasvusuunnitelmaa sekä tarinaa kävivät läpi hallituksesta sekä asiakkaista koostuva paneeli: Moderaattorina Erno Launo (CEO, VALO Group Oy) ja panelisteina hallituksen jäsenet Hannu Holma, Janne Riihimäki, Jarkko Härmälä sekä asiakkaan ja sijoittajan äänenä Jussi Holma (perustaja & hallituksen jäsen, Terawatt Oy).

VALOn tavoitteena on nopea kasvu tämän hetken kysyntään. Viime vuodet ovat muuttaneet täysin yritysten hotelli- ja toimitilatarpeita, ja nyt kysyntä vastuulliselle sekä tuottavalle kiinteistöoperoinnin konseptille on kovinta. Kasvun mahdollistaa tehokas kehittäminen kolmella rintamalla: VALO Platform, franchising-konsepti sekä VALO Groupin omat uudet VALO Hotel & Work -kohteet. VALOn hybridihotelli on konseptina ainutlaatuinen, sillä siinä vastuullisuus ja korkeampi tuotto kulkevat käsi kädessä.

VALOn konseptin skaalaaminen nousi esille sijoittajille tärkeänä aiheena. Hannu Holma tiivisti skaalautuvuuden VALOn tiimin luomaan tilakonseptiin, ymmärrykseen moderneista työympäristöistä, VALOn palvelukonseptiin sekä kokonaisuutta hallitsevaan järjestelmään VALO Platformiin. Kiinteistön kaupallinen kaksoiskäyttö vaatii erityisiä palvelupolkuja, käyttöjarjestelmiä, kalusteita sekä tilakokonaisuuksia, jotka VALO on kehittänyt juuri tätä tarkoitusta varten. Konseptit eivät nojaa tiettyyn kiinteistöön, vaan muovautuvat käytössä olevan tilan, alueen ja asiakaskunnan tarpeisiin. Myös VALOn ainutlaatuisen energinen tunnelma syntyy luonnostaan työtilojen ja majoituspalveluiden yhdistämisestä – toimisto tuo säpinää hotellin hiljaisuuteen, ja hotelli tuo laadukkaat palvelut toimistoon. Synergiaetuja syntyy eritoten liikematkustajille, etätyöntekijöille sekä kokous- ja tapahtuma-asiakkaille.

Seuraava VALOn sijoittajatapahtuma järjestetään 7.11.2022 klo 17-18. Tapahtumaan voit ilmoittautua tapahtumasivulla.

VALOn kasvurahoituskierrokseen pääset tutustumaan Invesdorin alustalta.

Tutustu Invesdorissa