Habitare 2022

Sisustus- ja design-tapahtuma Habitare tekee paluun Helsingin tapahtumakalenteriin kolmen vuoden tauon jälkeen, kun suurtapahtuma järjestetään 7. – 11. syyskuuta. Tutustu vuoden 2022 ohjelmistoon ja näytteilleasettajiin ja varaa hotellimajoitus vain viiden minuutin ajomatkan päässä Messukeskuksesta.

0

Yleistietoa Habitaresta

Habitare on vuodesta 1970 alkaen järjestetty suomalainen huonekalu-, sisustus- ja design-alan messutapahtuma. Tapahtuma järjestetään tätä nykyä vuosittain Helsingin Messukeskuksessa. Vuoteen 2008 saakka Habitare järjestettiin joka toinen vuosi.

Habitaressa esillä oleviin tuoteryhmiin kuuluvat muun muassa kodin ja julkitilojen huonekalut, sisustustekstiilit, keittiökalusteet, kodin tekniikka, kylpyhuoneet ja saunat, pintamateriaalit ja -tarvikkeet, sisustustuotteet ja -palvelut, takat ja tulisijat, talopaketit, valaistus, tekstiilit ja taidekäsityö sekä alan julkaisut, koulutus ja palvelut.

Habitareen osallistuu vuosittain noin 60 – 90 tuhatta messuvierasta. Messukeskuksessa järjestetään Habitaren aikaan yhtä aikaa myös muita tapahtumia. Tällaisia tapahtumia ovat olleet esimerkiksi 2010-luvun lopun antiikin ja äänen- ja kuvantoiston yleisönäyttelyt sekä ammattilaistapahtumat Showroom ja Forma.

Monen muun suurtapahtuman tavoin myös Habitare tekee paluun Helsingin tapahtumakalenteriin kolmen vuoden tauon jälkeen. Edellisellä kerralla, syksyllä 2019, tapahtumaan osallistui noin 58 tuhatta kävijää.

Habitare 2022 – ohjelma

Vuoden 2022 Habitare järjestetään viisipäiväisenä tapahtumana, jossa läsnä on myös monia erilaisia teemoja:

Keskiviikko 7.9.2022
Teema: Regenerate – Elvyttävän uuden luominen

Torstai 8.9.2022
Teema: Relations – Suhteet

Perjantai 9.9.2022
Teema: Blended space – Moneen taipuvat tilat

Lauantai 10.9.2022
Teema: Leikki tilassa – Play in spaces

Sunnuntai 11.9.2022
Teema: Beyond mind & body – Kehollisuus

Habitaren yleisenä teemana toimii tänä syksynä Reimagine, eli mielikuvituksen aika. Teema kannustaa meitä kaikkia pohtimaan, millaista elämä ja asuminen ovat tulevaisuudessa. Uuden luominen ja kuvitteleminen näkyvät tapahtuman aikana etenkin Habitaren Arena-lavalla.

Messukeskuksen nettisivusto tiivistää yleisen teeman seuraavalla tavalla:

“Viimeinen vuosi on avannut mahdollisuuksien ikkunat selälleen. Se minkä piti olla mahdotonta, tapahtui hetkessä. Samalla tämä on osoitus siitä, että pystymme luomaan yhdessä nopeastikin uudenlaisen tavan elää ja tehdä töitä. Kodin, perheen, luonnon, työpaikan ja julkisten tilojen suhde on muuttunut ja muuttuu edelleen. Terveys on noussut keskiöön, lisäksi talous on valtavassa muutoksessa ja ilmastokatastrofin torjuminen muokkaa kotiamme, kaupunkeja, työtä ja vapaa-aikaa.”

Habitaren teemoihin voit käydä tutustumassa tarkemmin Messukeskuksen nettisivuilla.

Näytteilleasettajat

Habitareen osallistuu tänäkin vuonna yhteensä satoja näytteilleasettelijoita, jotka on jaoteltu useisiin eri kategorioihin. Näitä kategorioita ovat esimerkiksi antiikki, lifestyle, valaistus, keittiö, taide, tekstiili ja Habitare Pro. Onkin varsin perusteltua sanoa, että Habitaresta löytyy tänäkin vuonna jotain kiinnostavaa käytännössä kaikille asumisesta ja designista kiinnostuneille.

Aukioloajat

ke klo 9-12 vain ammattilaiset, media ja VIP-vieraat

ke klo 12-20

to-pe klo 10-19

la-su klo 10-18

Varaa hotellimajoitus Habitaren ajalle

Aiotko osallistua tämän vuotiseen Habitareen ja etsit majoitusta?

VALO Hotel & Work sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella Helsingin Ruskeasuolla ja ainoastaan noin viiden minuutin ajomatkan päässä Messukeskuksesta. Oman auton lisäksi voit kulkea Messukeskuksen ja hotellin väliä myös julkisilla kulkuvälineillä, kaupunkipyörillä ja sähköpotkulaudoilla.

Varaa hotelliyöt:

Tulo
Päivämäärä
26
Lähtö
Päivämäärä
Huoneita
Yhteensä
huone
aikuinen
lasta
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Lisää huone
Onko sinulla varauskoodi?
Hae huoneet
20200727-_DSC9688

KESÄLOMAN HOTELLITARJOUS

Kesän hotelliyöt nyt -25 %

Varaa ihanat kesäyöt VALOssa saunalla tai ilman! Kampanja koskee vähintään kahden yön viipymiä.

VALO Hotelli Helsinki syysloma lapsiperhe wellness

KESÄN PERHEPAKETTI

Perheloma VALOssa: muksu maksutta!

Varaa nyt kesäloman yöttömät yöt ja nauti kattoterassin saunoista: hotellyöt -25 % ja lapsi majoittuu maksutta! Päälle ELOn illallinen yöpyjän etuhintaan.

peitonalla-puhelin-valohotelwork

Hotelliyöt alk. 76 €/yö

Sunnuntaina ei tarvitse lähteä kotiin!

Jatka hotelliviikonloppua vähän pidempään ja vietä maanantaina etäpäivä VALOn makeissa työtiloissa. Varaa nyt viikonloppupaketti (la-ma) kampanjahintaan alkaen 76 €/yö. Kampanja 30.6.2023 asti

Lähteet: STT Info, Messukeskus