Uusivuosi 2023 – Helsingin tapahtumat

Joulun pyhät ovat jääneet taakse ja vuoden vaihtumista juhlistetaan jälleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Helsingin uusivuosi pitää sisällään monenlaisia tapahtumia, joita esittelemme tarkemmin tässä tekstissä.

0

Helsingin uusivuosi 2023

Helsingin Kansalaistorilla vuoden vaihtumista juhlistetaan kahden poikkeusvuoden jälkeen erittäin näyttävästi suurtapahtuman muodossa. Paikalle saapuvia juhlijoita viihdyttävät Suomen kärkiartisteihin lukeutuva Isac Elliot ja Cledos. Luvassa on lisäksi paljon lisäohjelmaa kaiken ikäisille. Ilta päättyy perinteiseen ilotulitukseen.

Tapahtuman käynnistyy totuttuun tapaan Helsingin kaupungin vuosittain järjestämä Lasten uusivuosi. Kyseessä on nimensä mukaisesti perheen pienimmille suunnattu konsertti, jonka ohjelmassa tänä vuonna on Pakkasdisco. Lasten uusivuosi huipentuu klo 18 alkavaan ilotulitukseen.

Myöhäisillan konsertti pyörähtää puolestaan käyntiin klo 22.30 Paha Vaanii dj-duon johdolla, jonka jälkeen lavalla luvassa eiintyy kovassa nosteessa oleva Hassan Maikal. Ennen illan pääesiintyjiä luvassa on vielä Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen puhe.

Puolen yön aikaan järjestettävän kaupungin yhteisen ilotulituksen jälkeen juhlat jatkuvat Kansalaistorilla Paha Vaanii dj-duon soittaman kotimaisen musiikin tahdittamana aina klo 00.30 asti.

Ylen kanavilla nähtävän juhlakonsertin juontajina toimivat Emma Karasjoki ja Gogi Mavromichalis.

Ilotulitukset 2023

Helsingin kaupunki järjestää uutena vuotena kaksi (edellä mainittua) virallista ilotulitusta, jotka ajoittuvat klo 18:aan sekä puolilleöin Helsingin Kansalaistorilla.

Kaupungin järjestämän juhlan lisäksi Helsingissä on lukuisia muitakin epävirallisia paikkoja, joissa raketteja on mahdollista nähdä.

Eri kaupunginosien omat ilotulitukset ovat pääosin asukkaiden itsensä järjestämiä, ja täten epävirallisia. Suurin osa aiempina vuosina järjestetyistä ilotulituksista on ajoitettu alkuillalle, klo 19-20 välille niin, että myös perheen pienimmät ovat päässeet nauttimaan niistä.

Muut uuden vuoden tapahtumat

Helsingin kaupungin järjestämien tapahtumien lisäksi vuodenvaihdetta vietetään myös monien pienempien tapahtumien muodossa. Näihin tapahtumiin on mahdollista tutustua tarkemmin esimerkiksi Helsingin Sanomien Menokone-palvelun kautta.

Uusi vuosi VALOssa

VALO Hotel & Workin väki toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan vuodenvaihdetta Helsingin Ruskeasuolle.

Uuden vuoden vaihtumista pääset seuraamaan VALOn Rooftop Terracelle klo 23 – 01.00! Rooftop bar on auki myös hotellin ulkopuolisille vieraille klo 23 – 01.00. Lisäksi tunnelmallinen Bar SUO on auki klo 17-02. DJ soittaa SUOssa klo 20.30 – 01.30.

Voit myös varata itsellesi pääsyn rentoutumaan ja viettämään vuoden vaihdetta wellness-alueelle majoituksen yhteydessä VALOn vastaanotosta lisähintaan 20 €/hlö. Pääsy wellness-alueelle sisältyy Comfort ja Deluxe huoneen hintaan.

Bistro ELOssa voit puolestaan nauttia herkullisen uuden vuoden illallisen hintaan 58€/hlö.

Jutun pääkuva: Visit Finlandin mediapankki
Lähteet: Helsingin uusivuosi & HS Menokone

Varaa uuden vuoden hotelliyöt

Tulo
Päivämäärä
26
Lähtö
Päivämäärä
Huoneita
Yhteensä
huone
aikuinen
lasta
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Lisää huone
Onko sinulla varauskoodi?
Hae huoneet
VALO Hotelli Helsinki Ravintola Lounge bar SUO

Uuden vuoden juhlapaketti

Juhlista vuoden vaihtumista tyylikkäästi VALO Hotel Helsingissä. Uuden vuoden juhlapaketti sisältää yön kotoisassa huoneessa, Bistro ELOn herkullisen uuden vuoden illallisen, lasit kuohuvaa sekä myöhäisen uloskirjautumisen klo 15 asti. Vuoden vaihtumista pääset seuraamaan kattoterassiltamme!

LUE LISÄÄ JA VARAA
joulu-ELO

Bistro ELOn uuden vuoden illallinen

Uuden vuoden aattona Bistro ELOssa on tarjolla herkullinen illallinen klo 17-23. Tutustu ruokalistaan ja varaa pöytä Tableonlinen kautta.

TUTUSTU LISTAAN