Tuska 2023 – metallifestarit kesä-heinäkuun vaihteessa

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 30.6.-2.7.2023 Helsingissä päästään nauttimaan kovan luokan heavy metal -musiikista, kun Tuska 2023 rantautuu Helsingin Suvilahteen. Paikalla on jälleen kerran kova kattaus kotimaisia ja kansainvälisiä raskaammasta musiikista tunnettuja bändejä.

0

Yksi Suomen suurimmista festareista

Tuska Festival on yksi Suomen suurimmista heavy metal -musiikin tapahtumista, joka on järjestetty vuodesta 1998 alkaen. Festivaali on kasvanut vuosi vuodelta suosiotaan ja se houkuttelee paikalle metallimusiikin ystäviä ympäri maailmaa. Tulevan Tuska Festival 2023:n odotetaan olevan jälleen yksi vuoden kohokohdista Suomen musiikkikalenterissa.

Tuska Festival 2023 järjestetään Helsingin Suvilahdessa 30.6.-2.7.2023. Festivaalin järjestäjät ovat jo julkaisseet esiintyjäkaartin, joka sisältää useita tunnettuja ja kovia nimiä hevimusiikin maailmasta.

Kansainvälisesti tunnetuin nimi lienee helmikuussa uuden albumin julkaissut In Flames, joka on ilahduttanut monia raskaamman musiikin ystäviä jo vuosikymmenten ajan.

Lista esiintyjistä:

Perjantai 30.6.

Gojira, Arch Enemy, Jinjer, While She Sleeps, Mokoma, Diablo, Dance With The Dead, Imminence, Blood Incantation, Vended, Foreseen, Galvanizer

Lauantai 1.7.

VV (Ville Valo), In Flames, Motionless In White, Clutch, Turmion Kätilöt, Butcher Babies, Swallow The Sun, Finntroll, Orbit Culture, Brymir, A. A. Williams, Silver Bullet, Solothus

Sunnuntai 2.7.

Ghost, The Hu, Electric Callboy, Lorna Shore, Spiritbox, Suffocation, Xysma, Imperial Triumphant, Smackbound, Vermilia

Liput

Lippuja Tuska 2023 -festivaaleille on mahdollista hankkia lippu.fi:n, Ticketmasterin ja Tiketin kautta. Tarjolla on totuttuun tapaan monenlaisia vaihtoehtoja päivälipuista aina kattaviin VIP-paketteihin saakka. Erilaisiin vaihtoehtoihin voit tutustua Tuskan omilla nettisivuilla.

Varaa festarikesän hotelliyöt VALOssa

Tulo
Päivämäärä
26
Lähtö
Päivämäärä
Huoneita
Yhteensä
huone
aikuinen
lasta
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Aikuisia
Lapsia
Lisää huone
Onko sinulla varauskoodi?
Hae huoneet

Oletko aikeissa osallistua tämänvuotiseen Tuska Festivaliin tai johonkin kesän muista musiikkitapahtumista? Varaa majoitus VALO Hotel Helsingissä, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingin Ruskeasuolla. Matka festarialueen ja hotellin välillä kestää HSL:n operoiman julkisen liikenteen välityksellä vain noin puolen tunnin ajan.

VALOsta löydät lisäksi läpi koko kesän ajan auki olevan Rooftop Terracen, jossa voit virittäytyä festaritunnelmaan myös itse tapahtuman järjestämisaikojen ulkopuolella. Kattoterassi sijaitsee nimensä mukaisesti VALOn kattotasanteella, suositun wellness-alueen vieressä. Hotellissamme on yhteensä 422 viihtyisää huonetta, kaksi ravintolaa sekä monipuoliset kokous– ja työtilat.

Jutun pääkuva: Tuska Festival 2023 | Press-kuvat