Saka haluaa panostaa myyjien perehdyttämiseen ja koulutukseen START-päivillä

Saka järjestää säännöllisesti START-päiviä VALO Hotel & Workissa, joissa uudet myyjät tutustuvat Sakan tarinaan, kehittävät myyntitaitojaan ja ennen kaikkea pääsevät osaksi vahvaa työyhteisöä.

Saka on yksi Suomen johtavista autoalan toimijoista ja maan suurin käytettyjen autojen kauppa. Saka on myynyt jo yli 220 000 autoa, sillä on 30 myymälää sekä kattava etämyynti koko maan laajuisesti. Sakalle asiakas on kaikki kaikessa ja heidät onkin palkittu usemman kerran AutoBildin palvelu 1 -tutkimuksessa Suomen parhaaksi asiakaspalvelussa.

Koska myyntityö on jatkuvassa muutoksessa, Sakalla halutaan varmistaa, että jokainen myyjä saa erinomaisen perehdytyksen ja mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen. Tätä varten Saka järjestää säännöllisesti START-päiviä VALO Hotel & Workissa, joissa uudet myyjät tutustuvat Sakan tarinaan, kehittävät myyntitaitojaan ja ennen kaikkea pääsevät osaksi vahvaa työyhteisöä.

Altti Inkeroinen, joka on ollut mukana kehittämässä Sakan koulutuksia, korostaa koulutuspäivien merkitystä:

”Kun pysähdytään hetkeksi arjen kiireiden keskellä, syntyy oivalluksia, jotka vievät koko joukkoa eteenpäin. Koulutuspäivien avulla voimme rakentaa yhteistä tekemisen kulttuuria ja varmistaa, että myyjillä on parhaat työkalut menestykseen.”

START-päivien ytimessä on perehdytys ja koulutus niin yksilön kasvun tukemisessa kuin koko myyntiorganisaation kehittämisessä. Myyjät yöpyvät VALOssa ja nauttivat koulutuspäivien alkuun maittavan VALOn aamiaisen. Uudet myyjät saavat työvälineet ja valokuvat nettisivuille. Päivien aikana syvennytään Sakan tarinaan, käytännön myyntitilanteisiin, asiakaskohtaamisiin ja siihen, miten Saka voi tarjota asiakkailleen entistä parempaa palvelua. Samalla vahvistetaan myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tiimihenkeä. Iltaisin voidaan jutella ja tutustua toisiin vapaa-ajan merkeissä ja saunoa VALOn hirsisaunoissa.

”VALO on inspiroiva ympäristö ja täällä kaikki toimii. On valtava merkitys sillä, että päästään yhdessä kokoontumaan kasvokkain. Näiden yön yli kestävien koulutusten myötä olemme päässeet oikeasti kasvattamaan meidän myyntiä.”, kertoo Altti Inkeroinen.