Petriina Lesch on VALOn myyntitiimin uusin jäsen

VALOn myyntitiimin uusin jäsen on Petriina Lesch, joka aloitti uudessa työssään huhtikuussa. Lue Petriinan mietteet ensimmäisistä viikoista uudessa työyhteisössä ja uudella toimialalla.

0

VALOon saatu viime kuukausien aikana taas monia uusia kasvoja. Myyntitiimimme kasvoi jälleen keväällä nelihenkiseksi, kun tiimiin uutena jäsenenä liittyi myyntipäällikkö Petriina Lesch. Uudelle myyntitykille kyseessä oli tietyllä tapaa unelmien täyttymys.

“Olin ollut VALOssa asiakkaan roolissa useita kertoja, ja vakuuttunut sekä tiloista että konseptista. Konseptista innostuneena haaveena olikin päästä päästä tekemään myyntiä nimenomaan kyseiseen hybridihotelliin. Tämä unelma kävi toteen huhtikuussa, kun pääsin aloittamaan myyntipäällikkönä osana fantastista VALO-tiimiä.”

Petriinalta löytyi ennen VALOa pitkä kokemus myynti- ja asiakaspalvelutehtävistä.

“Olen toiminut nuoresta lähtien asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä. Huomasin jo hyvin varhaisessa vaiheessa asiakaspalvelutehtävissä toimiessani, että asiakastilanteet johtavat helposti lisämyyntiin. Tämä on kuljettanut minua ensin asiakaspalvelusta kuluttajamyyntiin ja sieltä sitten B2B- myyntitehtäviin.”

Petriina Lesch on luonut aiemmin kannuksia mm. rahoitusalalla, mutta hyppy uuteen työtiimiin ja täysin uudelle alalle ovat myyntipäällikön mukaan sujuneet erittäin sujuvasti.

“Minun mielestäni ja uskoakseni myös muun tiimin mielestä kaikki on mennyt kivasti. Hyvin lyhyessä ajassa on alkanut tuntumaan siltä, että varsinkin oman tiimin jäsenet olisinkin tuntenut jo todella pitkään, jos en aina. Helmi meininki ja upeeta jengiä!”

Hyvästä sopeutumisesta oman kiitoksensa saa myös myyntitiimiä vetävä Ruut Eerikäinen.

“Olen ollut erittäin vakuuttunut esihenkilöni tavasta ottaa uusi työntekijä vastaan. Ruut on vahva ammattilainen ja antanut todella kivasti käytännön läheisesti oppia siitä, miten asiat alalla ja talon sisällä toimivat.”

Hyvä alku on pätenyt myös uudella alalla, joka on vienyt uuden myyntipäällikön jo mennessään.

“Jo työhaastattelussa minulle mainittiin, että mikäli tulet valituksi, tulet todennäköisesti myös imaistuksi tälle alalle. Lupaus on todellakin toteutunut ja ala on vienyt mennessään. Tulen varmasti viihtymään tällä alalla pitkään. Olen lyhyesti sanottuna aivan fiiliksissä uudesta työyhteisöstä ja mara-alasta.”

Hyvän työyhteisön lisäksi erilaisilla kohtaamisilla on ollut tärkeä merkitys VALO-uran alkutaipaleella.

“Parasta työssäni ovat jokapäiväiset kohtaamiset sekä työkavereiden että asiakkaiden kanssa. VALOssa olen päässyt sisään moniin ihaniin juttuihin, jotka koen todella innostavina. Minusta täällä töihin on aina kiva tulla.”

VALOn tarjoamat palvelut ovat Petriinan mukaan sellaisia, joiden takana hän seisoo myös itse mieluusti.

“VALOn tarjoamia palveluita on oikeasti mukavaa ja mahdollista tarjota pitkälle kenelle tahansa. Erilaisia asiakassegmettejä on olemassa todella paljon.”

Intoa työtä kohtaan ruokkii myös siitä saatu positiivinen palaute.

“Myös asiakkailta saatu palaute on ollut todella positiivista, ja sitä on aina ilo ottaa vastaan.”

Petriina Lesch kannustaa kaikkia VALOn eri palveluista kiinnostuneita ottamaan rohkeasti yhteyttä ja tulemaan tutustumaan tiloihin ja palveluihin paikan päällä.

“Ihan ehdottomasti tervetuloa tutustumaan VALOon taloesittelyiden muodossa. Voin luvata, että tämä talo vie varmasti mennessään. Täältä löytyy oikeasti inspiraatiota erilaiseen työpäivään, ja pystymme täyttämään asiakkaiden toiveet ja tarpeet aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kokouspäivistä kaiken huolehtimisen voi jättää henkilökunnan ammattitaidon vastuulle.”

Petriina kannustaa myös paljon kotona töitä tekeviä kokeilemaan VALOn uutta Work- konseptia etätyöskentelyyn.

“Nyt on viimeistään aika astua ulos kotitoimistolta, ja tulla tutustumaan johonkin uuteen. Omiin kokemuksiini pohjautuen on tosi hyvä lähteä välillä ihmisten ilmoille ja siten inspiroitua työn tekemisestä ihan eri tavalla.”

Petriina on itse paikalla VALOssa lähestulkoon joka päivä läpi kesän, ja hän kannustaakin varaamaan VALOn esittelyaikoja vapaasti myös kesäajalle.

“Me hoidamme ja toteutamme palveluamme todellisella avaimet käteen -periaatteella.”