Jalkapallon MM-kisat pelataan tällä kertaa poikkeukselliseen aikaan, kun Qatarissa järjestettävä lopputurnaus järjestetään 20.11.-18.12.2022 välisenä aikana. Helsingissä otteluita on mahdollista seurata kisakatsomossa Ruskeasuolla sijaitsevassa Lounge & Bar SUOssa.
MM-kisojen lopputurnaus on historiallinen myös siinä mielessä, että kisat tullaan Suomessa esittämään sekä Ylen että MTV:n kanavilla.
Turnauksessa pelataan yhteensä 64 ottelua ja Yle näyttää näistä omilla kanavillaan suorina lähetyksinä 32 alkusarjapeliä, kuusi ottelua neljännesvälieristä, kolme puolivälieräottelua sekä sunnuntaina 18.12.2022 pelattavan finaalin. Television lisäksi otteluita on mahdollista seurata Areenan kautta sekä älylaitteilla että tietokoneilla.
MTV näyttää puolestaan yhteensä 22 lopputurnauksen ottelua. Suoria lähetyksiä on mahdollista seurata MTV3 ja Subilta. Televisiolähetyksien lisäksi otteluita on mahdollista seurata CMore- ja MTV-palveluiden kautta.
VALO Hotel & Workin tiloissa Mannerheimintien varrella sijaitseva Lounge & Bar SUO esittää kaikki MM-kisojen ottelut, jotka näkyvät baarin aukioloaikojen puitteissa. SUO on syksyn ajan auki keskiviikkoisin ja torstaisin klo 17-23 ja perjantaista lauantaihin klo 17-1. Myös sunnuntaina 18.12. pelattava finaali näytetään SUOn kisakatsomossa.
SUOhon on tulossa myös MM-kisojen erikoistarjouksia ja -listoja, jotka tulemme päivittämään tälle sivulle lähempänä kisojen alkamista.
Su 20.11.
Qatar–Ecuador klo 18.00 (Yle)
Ma 21.11.
Senegal–Hollanti klo 12.00 (Yle)
Englanti–Iran klo 15.00 (Yle)
USA–Wales klo 21.00 (MTV3)
Ti 22.11.
Argentiina–Saudi-Arabia klo 12.00 (Yle)
Tanska–Tunisia klo 15.00 (MTV3)
Meksiko–Puola klo 18.00 (MTV3)
Ranska–Australia klo 21.00 (Yle)
Ke 23.11.
Marokko–Kroatia klo 12.00 (Yle)
Saksa–Japani klo 15.00 (MTV3)
Espanja–Costa Rica klo 18.00 (Yle)
Belgia–Kanada klo 21.00 (MTV3)
To 24.11.
Sveitsi–Kamerun klo 12.00 (Yle)
Uruguay–Etelä-Korea klo 15.00 (MTV3)
Portugali–Ghana klo 18.00 (MTV3)
Brasilia–Serbia klo 21.00 (Yle)
Pe 25.11.
Wales–Iran klo 12.00 (Yle)
Qatar–Senegal klo 15.00 (Yle)
Hollanti–Ecuador klo 18.00 (MTV3)
Englanti–USA klo 21.00 (Yle)
La 26.11.
Tunisia–Australia klo 12.00 (Yle)
Puola–Saudi-Arabi klo 15.00 (Yle)
Ranska–Tanska klo 18.00 (MTV3)
Argentiina–Meksiko klo 21.00 (Yle)
Su 27.11.
Japani–Costa Rica klo 12.00 (MTV3)
Belgia–Marokko klo 15.00 (MTV3)
Kroatia–Kanada klo 18.00 (MTV3)
Espanja–Saksa klo 21.00 (Yle)
Ma 28.11.
Kamerun–Serbia klo 12.00 (Yle)
Etelä-Korea–Ghana klo 15.00 (Yle)
Brasilia–Sveitsi klo 18.00 (Yle)
Portugali–Uruguay klo 21.00 (MTV3)
Ti 29.11.
Ecuador–Senegal klo 17.00 (Yle)
Hollanti–Qatar klo 17.00 (Yle)
Englanti–Wales klo 21.00 (MTV3)
Iran–USA klo 21.00 (Sub)
Ke 30.11.
Tunisia–Ranska klo 17.00 (Yle)
Australia–Tanska klo 17.00 (Yle)
Puola–Argentiina klo 21.00 (Yle)
Saudi-Arabia–Meksiko klo 21.00 (Yle)
To 1.12.
Kroatia–Belgia klo 17.00 (Yle)
Kanada–Marokko klo 17.00 (Yle)
Japani–Espanja klo 21.00 (Yle)
Costa Rica–Saksa klo 21.00 (Yle)
Pe 2.12.
Korea–Portugali klo 17.00 (Yle)
Ghana–Uruguay klo 17.00 (Yle)
Kamerun–Brasilia klo 21.00 (MTV3)
Serbia–Sveitsi klo 21.00 (Sub)
La 3.12.
Neljännesvälierä klo 17.00 (MTV3)
Neljännesvälierä klo 21.00 (Yle)
Su 4.12.
Neljännesvälierä klo 17.00 (Yle)
Neljännesvälierä klo 21.00 (Yle)
Ma 5.12.
Neljännesvälierä klo 17.00 (Yle)
Neljännesvälierä klo 21.00 (MTV3)
Ti 6.12.
Neljännesvälierä klo 17.00 (Yle)
Neljännesvälierä klo 21.00 (Yle)
Pe 9.12
Puolivälierä klo 17.00 (Yle)
Puolivälierä klo 21.00 (MTV3)
La 10.12
Puolivälierä klo 17.00 (Yle)
Puolivälierä klo 21.00 (Yle)
Ti 13.12.
Välierä klo 21.00 (MTV3)
Ke 14.12.
Välierä klo 21.00 (Yle)
La 17.12.
Pronssiottelu klo 17.00 (MTV3)
Su 18.12.
MM-loppuottelu klo 17.00 (Yle)
NBC:n tekemän ennusteen mukaan muun muassa uransa kenties parasta jalkapalloa pelaavan Neymarin tähdittämä Brasilia on vuoden 2022 lopputurnauksen suurin voittajasuosikki.
Kakkossijalta löytyy puolestaan hallitseva maailmanmestari Ranska, joka vahvistui jo EM-lopputurnauksessa paluun maajoukkueeseen tehneellä Karim Benzemalla. Upean kauden pelannut Benzema on tällä hetkellä suurin suosikki tämän vuoden Kultaisen Pallon voittajaksi. Benzemalle tulitukea antaa mm. hirmuisessa vireessä seurajoukkueessaan PSG:ssä oleva Kylian Mbappe.
Ennakkosuosikkien takaa suurin kysymys kohdistuu hallitsevan Copa American voittajaan Argentiinaan, jonka paidassa todennäköisesti viimeistä kertaa MM-kisatasolla esiintyvän Lionel Messin palkintokaapista puuttuu edelleen maailmanmestaruus.
Mustiin hevosiin lukeutuvista joukkueista Portugalin osalta puolestaan mietityttää se, mahtuuko seurajoukkueessaan Manchester Unitedissa vaihtopenkille ajautunut Cristiano Ronaldo enää edes mukaan kisajoukkueeseen?
Lopputurnausten ikuisena epäonnistujana pidetty Englanti pääsi puolestaan edellisten EM-kisojen finaalistina jo niin lähelle kuin suinkin mahdollista. Jälleen hyvin sujuneiden karsintojen jälkeen odotukset saarivaltiossa on jälleen varmuudella asetettu kattoon ”It’s Coming Homen” toteutumiselle.
Euroopasta varteenotettavia menestyjäsuosikkeja on helppo löytää myös mm. Espanjan, Saksan ja Belgian muodossa.
Lopputurnauksen osalta suurin yllätys nähtiin jo karsintavaiheessa, kun hallitseva Euroopan mestari Italia pullahti kokonaan ulos lopputurnauksesta.